WESTEND INDIANS

PERUSTETTU 1992

900 JÄSENTÄ

35 JOUKKUETTA


toimisto@indians.fi

PELAAJAESITTELY

SEURA: WI & RATIOPHARM ARENA JATKAVAT YHTEISTYöTä

Westend Indians tiivistää yhteistyötä Ratiopharm Arenan kanssa. RA on luonnollinen osa Heimon toimintaa tarjoten loistavat olosuhteet monipuoliseen harjoitteluun.

RA mahdollistaa poikkeuksellisen kattavasti lajien eri vaihtoehdot, niin salibandyn kuin myös lukuisten muiden pelien harjoitteluun ja harrastamiseen. RA:n tarjonnan avulla on helppo tarjota joukkueille sekä jäsenistölle hyvät olosuhteet kokonaisvaltaiseen urheilemiseen.

Tulevalla kaudella Westend Indians tulee yhdessä RA:n kanssa tarjoamaan myös jäsenistölle entistäkin enemmän palveluita ja tarjouksia.

Esportin Liikunnallinen iltapäivähoito 1.-4. luokkalaisille

Meillä Esportilla halutaan tukea lasten ja nuorten elämän eväitä jo pienestä pitäen. Moni tämän päivän lapsista liikkuu aivan liian vähän ja viettää liikaa aikaa tietokoneen ja television ääressä. Siksi olemme päättäneet aloittaa lapsille liikunnallisen iltapäivähoidon järjestämisen. Ensimmäinen ohjattu iltapäivähoitomme aloittaa toimintansa syksyllä.

Liikunnallinen iltapäivähoito 1.-4. luokkalaisille arkipäivisin klo 12-17, 17.8.2010 – 4.6.2011

Ensimmäinen ohjattu iltapäivähoitomme aloittaa toimintansa syksyllä. Oppilaat haetaan koulupäivän jälkeen sopimuskouluista yhteiskuljetuksin ja kaikki iltapäivän tapahtumat hoituvat valvotussa ympäristössä.

Sopimuskouluja ovat seuraavat koulu: Aarnivalkean, Jousenkaaren, Niittykummun, Mankkaanpuron, Mattlidens, Päivänkehrän, Sepon ja Westendinpuiston koulu.

Esportin liikunnallisen iltapäivähoidon aikana teemme läksyt, syömme terveellisen välipalan ja liikumme. Toiminnan tarkoitus on saada lapset liikkumaan ohjatusti turvallisessa ympäristössä ammattitaitoisten ohjaajien johdolla ja järjestää pienille koululaisille mielekästä ohjattua toimintaa
iltapäiviksi.

Liikunnallinen iltapäivähoito järjestetään arkipäivisin 17.8.2010-4.6.2011. Iltapäivähoito maksaa 275 ¬/kk ja toimintaan on sitouduttava koko lukuvuoden ajaksi. Paikkoja on rajoitetusti ja ne täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Varmista paikkasi sitovalla ilmoittautumisella nyt !

Annetaan yhdessä oikeat eväät tulevaisuuden terveille kansalaisille!

TERVETULOA MUKAAN!

Ilmoittautumiset ja lisäkysymykset:
Päivi Helander, paivi.helander@esport.fi,
(09) 5024 7058


L_ra_400_max

Teksti:   Westend Indians ry

Kuvat:   Westend Indians ry

UUTISARKISTO


B

B_bigslogan_v