WESTEND INDIANS
PERUSTETTU 1992
900 JÄSENTÄ
35 JOUKKUETTA
toimisto@indians.fi
SEURA: HEIMON KOTIOTTELUT OTAHALLIIN
|
|
|
Heimon toimisto on sijainnut jo useamman vuoden ajan Otahallin tiloissa palvellen jäsenistöä mainiosti. Otahalli on tarjonnut oivat tilat sekä palvelut, niin perinteiseen salibandyharjoitteluun, kuin myös oheisharjoitteluun. Otahallin tiloissa sekä ympäristössä on järjestetty ja järjestetään myös tulevaisuudessa mm. leirejä, Tribal Cup ja monipuolisesti seuraa tukevia koulutuksia ja tapahtumia.
Tulevan kauden uutuutena ja suurena muutoksena on, että pitkien neuvotteluiden päätteeksi ollaan vahvistettu, että seuran jalokivet, Naisten ja Miesten edustusjoukkueet, siirtyvät pelaamaan kotipelit Heimon SuuTiipiiseen. Alustana otteluissa tulee olemaan samanlainen pelialusta kuin liigassa ja kaikkiaan olosuhteet tulevat olemaan erinomaiset.
”Otahalli sekä Herra Kinnunen on uhrautunut jälleen palvelemaan suurella sydämellä ja auttamaan Heimoa hädässä. Otahallin avulla pystymme toteuttamaan ottelutapahtumia aivan eri tason sykkeellä ja visioita/haaveita voidaan ottaa käytännön toteutukseen tulevan kauden aikana. Vaikka tämä samalla luo organisaatiollemme suuria haasteita, niin se myös tukee korkealle asetettuja tavoitteitamme. Kiittäen ja nöyrästi kumartaen, on hienoa kun Otahalli haluaa olla osa Heimoa” – Ylistää Westend Indiansin toiminnanjohtaja Mika Leiponen
Teksti: Westend Indians ry
Kuvat: Westend Indians ry















