PELAAJAESITTELY

indians.fiB94 - Pojat Edustus

B94E & B95E: SM-SARJAT LOPPUSUORALLE

Heimon B94 – poikien sekä B95 – poikien edustusjoukkueiden SM-sarjat ovat hiljalleen etenemässä loppusuoralle.
B94e_mikkonenmarkkola_max

B94E on lätkinyt verkot töttörölle keväällä. Neljä ottelua ja 51 tehtyä maalia, tosin omissakin on kolissut 30 kertaa. Saldona kaksi voittoa turkulaisista ja yksi oululaisista. Puhtaalla pelillä sarjaa johtava OLS oli kuitenkin vielä liian kova pala purtavaksi ja haki ison vierasvoiton Inkkareiden kustannuksella.

B:n SM-sarjan ja samalla joukkueen sisäistä pistepörssiä johtaa Jr Markkola (17+18=35), kannoillaan Vettenranta (21+12=33), Pesu (19+14=33) ja Mertaniemi (13+19=32).

Loukkaantumisista kauden aikana pahasti kärsineellä joukkueella on viisi ottelua aikaa tervehdyttää rosteria niin paljon kuin se vain on mahdollista ja ennen kaikkea asetella askelmerkit kohdalleen kevään kruunaavia taisteluita ajatellen.

Tärkeä viikonloppu on edessä puolentoista viikon kuluttua kun joukkue matkaa Ouluun jossa se kohtaa molemmat paikalliset ja pääsee siten haastamaan OLS:n uudelleen.


B94e_naukkarinen_max

B95E on startannut kevääseen täysin erilaisista lähtökohdista. Joukkue pelaa uuden vuoden SM-sarjan ottelunsa entistäkin nuoremmalla kokoonpanolla ja keskittyy luomaan pohjaa tulevan kauden joukkueelle.

Pelit ovat osoittautuneet odotetusti erittäin koviksi ja kyyti on ollut ajoittain kylmää. Useampi uusi 96-syntynyt pelaaja on jo saanut tulikasteensa ja pari varmasti lähi hetkinä.

Vaikka tuloksellisesti voisi tilanteen lukea jopa ikäväksi, niin oppia on karttunut ja se lopullinen tulos on nähtävillä vasta ensi kaudella.

Tilastoihin Tästä.

Teksti:   WI / Tiedotus

Kuvat:   WI / Tiedotus


M_kesäleiri

F_floorballclubwi