PELAAJAESITTELY

indians.fiMiehet Edustus

MI: VOITTO, TASURI & TAPPIO

Miesten edustusjoukkue vieraili viikonloppuna Tampereella. IFT 2010 – turnauksen miesten eliittisarjassa mukana oli Kloten (Sveitsi) , Josba (liiga) sekä toisessa lohkossa Happee, (liiga) Koovee (liiga) ja FoSu (1.divari).

Matkaan päästiin kohtuullisen laajalla rosterilla, kun poissa olivat vain lomailevat Klärich sekä Kallioniemi ja loukkaantunut Sivakov. Pientä murhetta toi Normala loukkaantuminen ensimmäisessä ottelussa.

Mi_rl_ekroos2_max

Timo ”Faija” Salminen pelasi kauden neljännen harjoitusottelunsa ja vastaan asettui neljäs ulkomaalainen joukkue. Askiin asteli Sveitsin pääsarjassa pelaava Kloten Bülach-Jets. Pienen jännittelyn jälkeen Heimo pääsi varsin hyvin rytmiin mukaan. Lukuisista hyvistä tonteista ei kuitenkaan viimeistely onnistunut toivotulla tavalla ja Kloten karkasi hiljalleen 4-1 johtoon. Inkkarit ei kuitenkaan siitä hätkähtänyt vaan käänsivät viimeisen erän tyylikkäällä nousulla ensin tasoihin ja sitten jännittävien vaiheiden jälkeen aina makeaan 5-4 voittoon.

Otteluohjelma oli Inkkareille suosiollinen, sillä Inkkarit saivat pidemmän levon otteluiden välille kuin seuraava vastustaja Josba. Alun kumartelun loputtua pääsi Inkkarit hyvää iskuun ja oli toisen sekä kolmannen erän selvästi aktiivisempi. 3-0 asemasta lähtenyt kiri päättyi lopulta hyvään painostukseen ja viimeisellä sekunnilla tehtailtuun tasoitukseen. Energinen esitys ja varsin arvokas tasapeli, vaikka maalieron turvin Josba marssikin finaaliin.

Pronssiottelussa vastaan asettui ehkä hieman ”tylsempi” vastustaja, FoSu. Tosin nyt oli mahdollisuus ottaa tuntumaa sarja-avausta varten. Vaativa viikko oli kuitenkin verottanut Inkkareiden tekemisen meiningistä ison palasen ja esitys lässähti, jos ei nyt ihan pannukakuksi, niin vähintäänkin hieman ponnettomaksi. Aivonystyrät taisivat vedellä sikeitä ja komean urheilulliset kropat laiskotella, sillä ottelun tempo pysyi matalalla oikeastaan alusta loppuun, vaikka kolmannessa oli jo hieman tunnetta ja taistelua mukana. FoSu oli jatkuvasti muutaman askeleen edellä ja ansaitsi voiton lukemin 6-5 sekä sen myötä pronssiset mitalit.

Lauantaina komeahkot esitykset Klotenia ja Josbaa vastaa antoivat uskoa tulevaan ja viimeisestä tappiosta huolimatta Heimo päätti raskaan elokuun varsin positiivisissa merkeissä. Paljon on peli parantunut joukkueen urakoidessa yhteisen tavoitteen eteen. Nyt alkaa lähinnä harjoitteluun painottuva jakso, jonka päätteeksi joukkue starttaa syyskuun lopulla sarjaan Forssassa Fosun vieraana.


Teksti:   WIndians

Kuvat:   WIndians

UUTISARKISTO


Mi_mainos_16

F_floorballclubwi