MI: KAUSIENNAKKO 2010-2011
Ilveksen veljekset ovat palanneet ahkeroimaan näppäimistön ääreen ja ehtivät oman näkemyksen jo julkaista. Mielenkiinnolla odotamme myös muiden heräämistä hiljaisuudesta ja värikästä meininkiä alkavalle kaudelle.
Kuka osuukaan oikeaan ja kuka pyrkii viimeiset kierrokset vaikuttamaan vain oman veikkauksen kohdilleen saamiseen? Entä kuka ottaa kauden tavoitteeksi vain ja ainostaan “kostaa” meidän valaistunut veikkaus? se selviää tuli kuuman talven aikana! Tässä Heimon arvio:
M-Team
Monta kautta itälohkossa pelannut joukkue, pelaa nyt ensimmäisen kautensa länsilohkossa. Varmasti lohkon taitavampia joukkueita, mutta riittääkö kovuus ja tahto fyysisempään länsilohkoon? Laurikainen tehnyt joukkueen kanssa paljon töitä kesällä, joten tulee ratkaisemaan otteluita kolmansissa erissä. Joukkue muuttui viime kaudesta paljon ja koossa tuntuisi olevan aiempaa sitoutuneempi ryhmä.
Seuraa häntä: Petri Lesch on joukkueelle todella tärkeä mies tolppien välissä, mutta miten vaikuttaa opiskelupaikan sijainti Jyväskylässä? Matkat ja harjoitusten vähyys joukkueen kanssa eivät ole ihanteelliset lähtökohdat joukkueen ykkösvahdille.
FoSu
Joukkue on aika ihanteellinen sekoitus nuoria ja kokeneita pelaajia. Tekee peleissä paljon maaleja, eikä maalinteko tule olemaan ensikaudellakaan FoSulle ongelma. Harjoituspeleissä FoSu on esittänyt pirteitä otteita ja ne ovat osoittaneet joukkueen olevan hyvässä kunnossa. Joukkuepuolustus ja epätasaiset otteet ovat olleet parina viime kautena esteenä liigakarsinnoille, mutta olisiko tänä vuonna FoSun vuoro?
Seuraa häntä: Petri Mäkeläinen on tehnyt 39 vuotiaana uudet testiennätykset omatoimisen kesän jäljiltä, mikä kertoo paljon pelaajan motivaatiosta. Todella kokenut pelaaja osaa maalinteon taidon ja on edelleen kentällä vaarallinen.
|
|
|
FBC Turku
Viime kaudella joukkue oli yksi lohkon kurinalaisimmista ja taitoakin joukkueesta löytyi. Monia runkopelaajia siirtyi liigajoukkueisiin, mutta sai tilalle paljon kokemusta Ville Vahteran, Rami Lehtolan ja Antti Kauppisen toimesta. Toinen kausi on yleensä nousijoille vaikea, mutta kokeneet pelaajat varmasti auttavat selviämään tästä ”kirouksesta”.
Seuraa häntä: Rami Lehtola. FBC.tä divariin nostamassa ollut 36 vuotias ”kuningas” Lehtola kävi pelaamassa vielä vuoden liigaa tepsissä ja palasi nyt takaisin. Kokeneella pelaajalla ei ole ikinä kentällä kiire, vaan pystyy tekemään kylmiä ratkaisuja tiukoissakin paikoissa.
|
|
|
Blue Fox
Monet länsilohkon joukkueet ovat jo muutaman kauden odottaneet vesi kielellä, milloin ”dynamic duo” Isomäki-Ojala lopettavat pelaamisen. Katsojien onneksi tämä kaksikko jaksaa painaa tehoja vuodesta toiseen sveitsiläisen kellon luotettavuudella. Muu joukkue kaksikon takana on todella tasainen ja fyysinen. Blue Foxia vastaan ei ikinä saa pisteitä helpolla, vaan niiden eteen täytyy tehdä kova päivätyö.
Seuraa häntä: Kim Nyström jää usein liian vähälle huomiolle, lähinnä Isomäki-Ojala kaksikon takia. Joukkueen kapteeni takoo kuitenkin tappavan tehokkaasti 30-40 pisteen kausia. Pisteistä huolimatta suurin vahvuus on palloton pelaaminen, pelaaja repii ja raastaa joka vaihdossa, eikä anna tuumaakaan periksi.
Ilves
Joukkue menetti taas tukun pelaajia liigajoukkueisiin ja se onkin profiloitumassa enemmän kasvattaksi kuin tosissaan liigaan hamuavaksi joukkueeksi. Ilveksestä on taas tihkunut hyvin vähän siirtouutisia, joten ryhmän arviointi on vaikeaa. Viime vuonna veikkaus meni alakanttiin, mutta vaikea on kuvitella joukkueen pystyvän paikkaamaan isot menetykset vuosi toisensa jälkeen. Ilveksestä on tullut hyvä ponnahduslauta Tampereen junnujoukkueista liigajoukkueisiin.
Seuraa häntä: Sami Nyman. Uskomatonta että tämän tasoisen pelaajan saa houkuteltua divariin pelaamaan. Nyhve on yksi lajin parhaista maalintekijöistä ja ilman loukkantumisia saattaisi olla valmistautumassa kotikisoihin maajoukkueen kanssa.
|
|
|
Woodcutters
Woodis menetti muutaman kovan pelaajan viime kaudesta, joista yksi tuli inkkareihin. Jussi Huovinen oli pelillisesti menetys, mutta juttujen taso woodiksen kopissa on varmasti parempi tämän siirron myötä. Joukue on aikaisemmin pelannut hurlumhei tyylillä päästä päähän ja pelit ovat päättyneet tyyliin 13-12. Viime kaudella joukkue osoitti muutamissa peleissä uuden puolen pelaamalla kurinalaista puolustupeliä.
Seuraa häntä: Kimmo Lintala teki viime kaudella peräti 51 pistettä, ollen Woodiksen kovin pistemies. Vahvoista huhuista huolimatta miehen tie ei vielä liigaan vienyt, vaan vastustajien harmiksi hän jatkaa Vaasassa.
|
|
|
USB
USB teki yllättävän liikkeen tehdessään farmisopimuksen FBT Porin kanssa. Poriin matkasikin joukkueen yksi parhaista pelaajista, Eemeli Salin. Mielenkiintoista nähdä miten USB hyötyy farmiyhteistyöstä, todennäköisesti monia Porin nuoria pelaajia tullaan kierrättämään joukkueessa. Viime kausi oli huomattavasti vaikeampi kuin nousukausi, jolloin tappeli loppuun asti liigakarsintapaikasta.
Seuraa häntä: Janne Tissari. Niko Kapasen klooni nakuttaa tasaisen varmasti pisteitä kaudesta toiseen ja on ollut Lännistön tärkeä tutkapari. Näkee kentän hyvin ja pystyy ruokkimaan syötöillään romuluisia maalintekijöitä.
SB Vantaa
Joukkue on täynnä kokeneita, liigakokemusta omaavia pelaajia. Joukkue saattaa ottaa koviakin päänahkoja vaikealla Myyrmäen parketilla, mutta vieraissa ei joukkueelta voi odottaa ihmeitä. Joukkue pelaa rentoa, vapautunutta peliä ilman menestyspaineita ja saattaa juuri siksi olla vaarallinen.
Seuraa häntä: Miikka Linden on sähäkkä pallollinen puolustaja, joka oli voittamassa nuorten MM-kultaa -85 ikäluokan kanssa Prahassa. Miikalla varmasti olisi vieläkin annettavaa liigakaukaloissa, mutta jostain syystä divaripelit motivoivat enemmän.
LoSB
Menetti nousun jälkeen tukun avainpelaajiaan (Reijonen, Nivukoski, Savela jne.) ja on paperilla viimekautista joukkuetta heikompi. Ei saa enää samanlaista hyötyä kotikaukalostaan, kun Tennariin saatiin täysimittainen uusi pelikenttä. Vaikea kausi tulossa ja näyttää siltä, että kauden jälkeen on takaisin kakkosessa.
Seuraa häntä: Eddy Sobott. Inkkaripelaajien keskuudessa legenda, varsinkin kapteeni Lepola näkee edelleen painajaisia Eddystä ja hänen susikädestään. Isokoinen pelaaja on edelleen erittäin tehokas vastustajan maalin läheisyydessä ja häntä vastaan ei todellakaan ole hauska pelata.
Teksti: WIndians
Kuvat: WIndians
