NI: 16 PäIVää LIIGA-AVAUKSEEN
Naisten edustus on harjoiteltu intensiivisesti jo huhtikuusta lähtien, joten kaikilla on ollut hyvin aikaa sopeutua uusiin kasvoihin ja toimintatapoihin. Kuukauden omatoiminen kausi päättyi heinäkuun loppuun, jonka jälkeen harjoituksia on jatkettu yhdessä ulkona ja siirtyen hiljalleen yhä enemmän sisätiloihin.
”Pelaajat ovat tehneet omatoimisella selkeästikin ahkerasti töitä, kuntopuoli näyttäisi olevan hyvällä mallilla ja terveenä on pysytty”, summaa päävalmentaja Mikko Jantunen kesän jaksoa.
|
|
|
Edustusjoukkue leireili elokuun parina viikonloppuna tiiviisti ja se on tehnyt hyvää myös joukkuehengelle, laajasti uudistuneessa joukkueessa kaikki alkavat olla jo tuttuja toisilleen ja yhteinen sävel löytyä.
Ensiksi joukkue nautti Tampereella päivän minileiri, jonka päätteeksi vastaan asettui Classic. Pirteän esityksen jälkeen voittokin kuitattiin (lukemin 4-5) mukaan kotimatkalle. Lisäksi joukkue vietti kolmen päivän leirin Virossa, jossa harjoittelun lisäksi joukkue haki ottelurutiinia kohtaamalla Viron maajoukkueen kahdessa pelissä. Leirien lisäksi joukkue on kohdannut tulevista sarjavastustajista Tikkurilan Tiikerit, jotka olivat niukasti parempia vieden ottelun nimiinsä 1-0.
”Voitto Classicista varmasti antoi kaikille uskoa mahdollisuuksistamme sarjakaudellakin. Viron maajoukkuetta vastaan pelit päättyivät selviin voittoihimme (9-1 & 6-2), ja toimivat osaltaan tärkeinä harjoituksina pallollista peliämme ajatellen”, tiivisteli leiritysten antia herra Jantunen.
Sarja-avauksessa edustusjoukkue vierailee viime kevään liigakarsinnoista tuttuun Erän kotikentällä Mosalla. Ennen sarja-avausta luvassa on vielä muutama harjoituspeli (Tiikerit & PSS) ja hikeä valutetaan Heimon mailla vielä useasti.
Teksti: WIndians
Kuvat: WIndians
